Isa (Isa Shi)
Isa on Japanin kaupunki Kyūshūn saarella Kagoshiman prefektuurissa. Se sijaitsee sisämaassa prefektuurin pohjoisosassa ja rajautuu Kumamoton ja Miyazakin prefektuureihin. Asutus on keskittynyt Kyūshūvuorten ympäröimälle Ōkuchin tasangolle, jonka läpi virtaavat Sendaijoki ja sen sivujoet. Isassa on 25 692 asukasta (elokuussa 2019) ja sen pinta-ala on 392,56 neliökilometriä.
Isan kaupunki perustettiin vuonna 2008 liittämällä toisiinsa Ōkuchin kaupunki ja Hishikarin maaseutukaupunki. Ōkuchi oli Meiji-kaudelta lähtien entisen Isan piirikunnan keskus, kunnes se sai kaupunkioikeudet vuonna 1954. Isa tunnetaan korkealaatuisesta riisistään ja siellä viljellään myös esimerkiksi tupakkaa, bataattia ja pillisipulia. Kaupungissa on shōchūn valmistusta. Lisäksi siellä toimii Hishikarin kaivos, joka tuottaa kultaa.
Isan nähtävyyksiin kuuluvat Sogin vesiputous Sendaijoessa sekä Japanin tärkeän kulttuuriomaisuuden luetteloon otetut Kedōin-suvun asuintalo, Kōriyama Hachiman-jinjan pyhäkkö ja Hakozaki-jinjan pyhäkkö.

Kartta - Isa (Isa Shi)
Kartta
Maa (alue) - Japani
Japanin lippu |
Japani koostuu yli 3 000 saaresta, joista suurimmat ovat Honshū, Hokkaidō, Kyūshū ja Shikoku. Valtaosa saarista on vuoristoisia ja monet myös tuliperäisiä; esimerkiksi Japanin korkein vuorenhuippu Fuji on tulivuori. Maan asukasluku on maailman yhdenneksitoista suurin, lähes 126 miljoonaa henkeä. Suur-Tokion alue, johon kuuluu Tokion kaupunki ja useita ympäröiviä prefektuureja, on maailman suurin metropolialue yli 30 miljoonalla asukkaallaan.
Valuutta / Kieli
ISO | Valuutta | Symboli | Significant Figures |
---|---|---|---|
JPY | Japanin jeni (Japanese yen) | ¥ | 0 |
ISO | Kieli |
---|---|
JA | Japanin kieli (Japanese language) |